Huomasit varmaan, että verkkosivustomme on uudistunut kokonaisuudessaan ja myös sisällöt ovat kokeneet täyden mullistuksen. Tähän on syynsä.

Otimme muutaman hetken irti arjestamme ja mietimme, miten voisimme kehittyä ja viedä toimintaamme entistä määrätietoisemmin kohti päämääriämme. Löysimme toiminnastamme punaisia lankoja, jotka ohjaavat organisaatiotamme yhtenä rintamana kohti täydellistä palvelukokemusta.

Suuntaamme jatkuvasti kohti laaja-alaisempaa lattiaosaamista ja ryhdikkäämpää palvelua. Haluamme myös olla etulinjassa rakentamassa uutta tekemisen kulttuuria koko rakennusalalle. Supervoimana lattia, kuten sloganimme sen tiivistää.

Nyt näkemäsi on uudistuksessamme vain jäävuoren huippu. Tulet näkemään ja kuulemaan lisää verkkosivuiltamme, sosiaalisessa mediassa sekä tietysti työmailla kautta Etelä-Suomen ja Pirkanmaan.